Heikki K. Auvinen Globaalinen muutos ja kestävä kehitys (SDG)

Puolustus itsenäisessä Suomessa

Kansakunnan puolustustahto syntyy ihmisten lojaliteetista omaa yhteisöään kohtaan (integriteetti-periaate).  Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan -sanonta muistetaan myös niissä valtioissa, joissa ei ole enää metsiä. Ihmisten ajattelussa valtion olemassa olo  tunnistetaan maantieteellisen rajojen ja erilaiten symbolien avulla.  Toissijaisen yhteisen nimittäjän muodostaa kansalaisten historiankäsitykset, nykyisen todellisuuden kokeminen  ja ihmisiä yhdistvä näkemys tulevaisuuden suhteen.   

Uhkakuvien tunnistaminen

Uhkakuvat ovat joko sisäsyntyisiä tai tulevat maan rajojen ulkopuolelta.  Maanpuolustuskeskustelussa maan sisäisiä uhkia puolustustahdolle ei tunnisteta tai haluta avoimesti tunnistaa.  Lapsuuden ajan kokemukset kasvu- ja kehitysprosessissa ovat asia, joka vaikuttaa yksittäisen  kansalaisen sitoutumiseen maanpuolustukseen.   Lojaliteetin kehitys on samalla tavalla oppimistavoite kuin kognitiivisuutta korostavat matematiikka ja digitaalinen lukutaito nykyisessä koulutuksessa.  Lojaliteetti ja eettiset käsitykset syntyvät aina henkilökohtaisten kokemusten kautta. 

Myös ulkoisten uhkien synnyssä ja ylläpitämisessä valtion rooli korostuu ulkopolitiikan/tiedotuksen  avulla.  Asenteet ja tietoisuus asioista syntyvät paljolti ulkopolitiikan ja joukkotiedotuksen avulla.  Suomi ei ole Pohjois-Koreaan rinnastettava valtio tiedotusmielessä, vaikka samansuuntaisuutta löytyykin toisen maailmansodan jälkeisessä historiastamme. Suomi on historiankirjoituksessa omaksunut ranskalaisen  annalistiseen koulukunnan normit, missä tavaomaiseen historiankirjoitukseen lisätään tutkimuksellisia ja yhteiskuntapolittisia elementtejä.  Kuvaus maailmasta muistuttaa todellisuutta.    

Voimavarana yhteisöllisyys

Kuinka hyvin virallinen järjestelmä (valtio) onnistuu yksittäisten kansalaisten pelkojen ja uhkakuvien poistajana, synnyttää myös yksilölle halun puolustaa maataan. Uhkat syntyvät ja tunnistetaan joko maan sisäisinä tai ulkopuolisina ilmiöinä.  Yksittäisten kansalaisten etujen on oltava yhteneväiset valtion etujen kanssa. Yksilön oikeudet ja niiden toteutuminen on oltava harmoniassa yhteisön etujen kanssa. Kun valtio näkee toimintapiirissään ja toteuttaa etujen yhteisyyden, se lunastaa  oikeuden kansalaisten, valtion ja yhteisöllisyyden puolustamiseen.

Yhteisöllisyys, jossa yhteisenä voimavarana on integriteetti, menee pidemmälle kuin demokratia-ihanne. Demokratia käsitteenä rakentuu sille, että siinä oleva asia ja dynamiikka jaetaan ja on pois jostakin tai joltakulta.  Luonnon oma järjestelmä (ekologia) ei tunne demokratiaa. Se tuntee vain yhteyden ja uuden asian, rikkauden synnyn.  Demokratiaan perustuva maailmanjärjestys tarvitsee sääntelyn ja säännöt, jotta se toimisi.  Monimuotoisuudessa ja integriteetissä ei tarvita yleiskustannuksia, jotta syntyvä kokonaisuus toimisi -  se on toiminnallisena koodina yhteisöllisyyden omassa rakenteessa.    

Dynamiikan rooli valinnoissa 

Nykyinen valtiollinen järjestelmä on muodostunut pitkän kehitysprosessin tuloksena luonnonlakien ja  ihmisten luomien säännösten seurauksena.  Uskontoihin perustuvat valtiot edustava elementääristä vaihetta tässä kehityksessä.  Uskontoihin perustuvia yhteisöjä on edelleenkin olemassa.  On myös filosofiseen ja poliittiseen ajatteluun perustuvia valtioita.  Niiden huipentumana on Yhdysvalloissa 1700-luvun lopulla alkunsa saanut perustuslaillinen valtiokäsite, joka levisi Ranskan vallankumouksen jälkeen laajalle Eurooppaan ja muualle maailmaan. 

Perustuslaillisuus tunnistaa sekä yksilön että valtion oikeudet.  Se tekee kompromissejä yksilön ja valtion välillä pääsääntöisesti määräaikaisen elämän omaavan yksilön kustannuksella. Yksilön ja yhteisön etujen yhteensovittamisessa keinoina ovat voimakäyttö ja tieto.  Yhteisöllisyyden kehityksessä voimankäytöllä on ehkä liiankin vahva rooli nykyisen valtion kehityksessä.  Oikeuksiin perustuva yhteiskuntamalli on valtiomuotona ongelmallinen ilman dynamiikkaa etujen yhteensovittamisessa.  Ekologia ja energiaan perustuvassa yhteiselämisessä etujen yhteensovittaminen on helpompaa vuorovaikutusmekanismien takia. 

Kaksi puolustuksellista ajattelutapaa 

Voimankäyttöön perustuvassa maailmanjärjestyksessä voimakkaimman tahon näkemys toteutuu ja synnyttää vastavoimia.  Yhdysvallat, Kiina, Ranska, Englanti, Saksa, Venäjä ja Intia ovat valinneet tämän tien kansainvälisissä toiminnoissaan.  Edellä luetellut valtiot tuottavat valtaosan maailman asetuotannosta, jolla siirtomaapolitiikasta lähtien on toteutettu voimaan perustuvaa kansainvälistä toimintamallia, jossa ko maat ovat olleet mukana eri rooleissa.  Voimankäytön ja varallisuuden kasvu tapahtuivat näissä maissa,  minkä seurauksena syntyi maailman taloutta ohjaava aseteollisuuskompleksi, joka edelleenkin hallitsee maailmantaloutta.      

Ylläkuvattujen maiden joukkoon kuulumattomien maiden tehtäväksi on jäänyt ”Vie sinä, minä vikisen” toiminto maailman mittakaavassa.  Vain yksittäiset innovaatiot ja rajallinen tuotannollinen toiminta ovat toteutuneet pienissä teollistuneissa maissa aseteollisuudessa omiin tarpeisiin 1700-luvun jälkeen. Toinen yhteinen nimittäjä vaihtoehtona aseteollisuudelle tieto ja uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntäminen sekä  palvelutoimintojen kasvu keskinäisessä kaupankaunnissä ja taloudellisessa yhteistyössä.  Tällä uudella rakenteella on suuri merkitys teollisen toiminnan suuntaamisessa maapallolla.  Tiedosta on tullut vaihtoehdo voimankäyttöön perustuvalle talouspolitiikalle.    

Kasvun rajat muutoksen vauhdittajana

Kahden maailmansodan jälkeisessä ja kansainvälisten järjestöjen vetämässä kansainvälisessä yhteistyössä toiminta on tapahtunut pääasiassa sääntöpohjaisten valtiollisten järjestelmien avulla ilman yksittäisen ihmisen näkyvää roolia kansainvälisessä yhteistyössä.  Valtioiden sisäiset yksilötaön konfliktit eivät välttämättä näy kansainvälisellä tasolla.  Myös sosialistisen leirin maiden voimapolitiikan myötäily ja esiintyminen ”sutena lammasten vaatteissa” oli estämässä kriisiajattelun leviämistä ja painopisteen siirtymistä voimapolitiikasta tiedon puolelle globaalisessa yhteistyössä.    

Tieto-komponentin vahvistuminen maailmantaloudessa ja ekologisessa ajattelussa syntyi ja levisi teollistuneissa länsimaissa 1960-luvulta lähtien.  Valveutunutta yhteiskunnallista eliittiä edustava  Rooman Klubi yhdessä teollisuusmaiden nuorison kanssa loivat uudenlaiset uhkakuvat maailman tulevaisuudesta.  Syntyi uudenlaista ajattelua uhkakuvien hallitsemiseksi eri puolilla maailmaa leviten yliopistojen kautta myös muualle maailmaan.   

Kehitys on jatkunut samanlauisena ja rintamalinjat ovat muodostuneet tai muodostumassa tavanomaisten valtioiden ja suurvaltojen sisällä ihmisen elämänlaadun seuraamuksista.  Meidän on kyettävä muuttumaan elämäntavoissamme. Tieto ja tietoisuus ovat tehneet tehtävänsä ja maailmaan on syntynyt uudenlainen ulottuvuus maanpuolustuksesta kestävän kehityksen osana.   

Tiedon uusi tuleminen puolustuksessa

Kun puolustusajattelun puitteet on hahmotettu uudella tavalla,  seuraava vaihe on toimintojen muotoilu toiminnaksi, jotta elämä jatkuisi maapallolla.  Agraariyhteiskunnan ajoilta on säilynyt ohje ettei kaikkia munia saa laittaa yhteen koriin.  Se soveltuu myös uuteen kansallisen tason puolustuksellisen ajattelun  muotoilemiseen. 

Ensimmäinen askel uudenlaisen ajattelun toteuttamisessa maanpuolustusajattelussa on tiedon ja  omaa toimintaa tukevan tiedustelun laatukontrolli. Kun luovumme voimadoktriinista ja sen käytöstä maamme puolustamisen ensijaisena keinona, meidän on vaadittava käytettävissä olevalta tiedolta enemmän kuin tähän astisessa tieto-komponentin käytössä.  Ainoa vaatimus on, että puolustusta palvelva tieto on luotettavaa ja vastaa ympärillä olevaa todellisuutta.

Hallintoa ja elinkeinoelämää palveleva tiedon on oltava samalla lailla luotettavaa kuin sotilastiedustelun tieto. Sillä on kaksi vaatimusta – luotettavuus ja kohdetta kuvaavuus kuten tieteen tekemisessä.   Henkilötietoja koskevassa tiedossa toiminnan ensisijainen tavoite on tiedon oikeellisuus.  Mikään oman maan ja/tai liittolaismaan institutionaalinen taho ei voi asettua tiedon kohteen yläpuolelle tiedon oikeellisuuden todentamisessa.  Ihmisoikeussopimuksilla ei ole merkitystä, jos valtiovalta tai muu ulkopuolinen taho omii itselleen tämän oikeuden yksilöltä.  Roomalainen oikeusperiaate ajankohtaistettiin ympäristön tilaa koskevilta osilta 1960-luvulla.  Henkilötietojen osalta asia on vielä kesken.  GDPR-säännöstö ei lähde liikkeelle tiedon oikeellisuudesta.  

Julkinen keskustelu Suomessa

Suomessa käydään julkista keskustelua maanpuolustusasioista hävittäjäjähankintojen ja tiedustelulain uudistamisen yhteydessä.  Se on hyvä asia. Asiassa ihmetyttää vain se, miksi siitä ei keskusteltu  aikaisemmin, jolloin se oli tarpeen 1970-/1980-luvuilla. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Hävittäjähankinnoissa ei ole kysymys siitä,  mikä on hankittavien hävittäjien määrä ja toimittajamaa.
Jos Suomessa ei ole kokonaisnäkemystä siitä, kuinka voidaan puolustautua ulkoista uhkaa kohtaan, on turha keskustella eri vaihtoehdoista esimerkiksi ilmapuolustuksessa.  Jo nyt on nähtävissä, että elektroninen sodankäynti tutkien käytön kanssa menee perinteisen voimankäytön puolelle.  Suomen hävittäjillä ei ole merkitystä, jos alueellamme ei ole häirinnän takia tutkasignaalia käytettävissä kriisin aikana.  Munia ei saa panna yhteen koriin myöskään tieto-pohjaisessa puolutusstrategiassa ja ajattelussa.  Läpinäkyvyyden tulee korvata salailu asioiden valmisteluvaiheessa.     

Uuden tiedustelulaissa läpinäkyvyys on arvo, jolla on yhtä merkitystä maamme tulevaisuudelle.  Suomessa on ollut tapauksia, jossa tiedustelualan osaajista on esitetetty perättömiä väitteitä, kun maan johdossa huonon englanninkielen osaamisessa on sotkettu vakoilu- ja tiedusteluasiat keskenään.    Edelleenkin Suomessa esitetään väitteitä kyber-asioista ilman näyttöjä todellisuudesta.  Voimankäytön ja puolustuksen tiedoilla on eri kriteerit.  Puolutuksen järjestäminen onnistuu vain luotettavan tiedon avulla sekä kotirintamalla että ulkoisten uhkien kanssa.      
 

© 15.06.2019/Heikki K. Auvinen/Asumer Oy

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän IonMittler kuva
Ion Mittler

Kansalla on yleisesti laaja ja luotettava lojaliteetti kansallista armeijaa kohtaan. Mutta jos armeija olisikin NATOn jäsen, joka tunnetaan globaalin oikeiston armeijana, ja jota kohtaan yli puolet kansasta on epäluuloinen, erityisesti vasemmiston suunnalla, olisiko kansan lojaalius NATO-armeijaa kohtaan yhtä vakaata ja laajaa ja luotettavaa?

PS: muokkaa blogia ja lisää aiheeksi Turpo, niin tämä blogi näkyy turvallisuuspolitiikkaa käsittelevien blogien listassa, jolle Uuden Suomen palvelussa on ihan oma linkki.

Käyttäjän heikki1k2auvinen kuva
Heikki K. Auvinen

Kiitos lisänäkökulmaa tarjoavasta kommentistasi. Kotisivullani on myös englanninkielinen versio tekstistä.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Jos jonkinlainen maailmanlaajuinen selkkaus tulee, sitä luultavasti edellyttää pitkällinen kauppasaartojen ja -rajoitusten kausi, joka hyvinkin ehtii halvaannuttaa pienen syrjäisen maan ilmavoimat. Jos hankimme esim. hävittäjiä, niitä pudottavat eniten lintuparvet, ja varaosa- ym. huolto voi estää ilmatoiminnan jo paljon ennen kuin aika on.

Uskon edelleen, että Suomen merkittävin puolustuksellinen valtti on meidän hankala hallittavuutemme valloitettuna. Kommunikoida voi suomeksi ja metsässä kivenkolossa, hiljaa toisen korvaan sopottaen, ja suunnitella vastaiskuja ja vastavallankumouksia. Ja tämä voi jatkua vuosikymmeniä.

Vaikein uhka taas on huoltovarmuudessa. Olemme haavoittuvuudessa aivan eri luokkaa kuin kolmekymmenluvun loppupuolella. Me emme oikeastaan enää voi käydä sotaa omalla maaperällämme. Sen sijaan meidän on varauduttava niihin, jotka haluavat käydä omia sotiaan meidän alueellamme. Sellainen tilanne jättää asutuskeskukset välillä sivustakatsojiksi, välillä panttivangeiksi. Viimeaikainen politiikkamme on ollut suunnitelmallista hakeutumista tällaiseen mahdollisen panttivangin asemaan.

Käyttäjän heikki1k2auvinen kuva
Heikki K. Auvinen

Paavo Nevalainen,

Kiitos hienosta ja uudella tavalla asioita erittelevästä kommentistasi.
Kultarannassa eilen ja tänään puhutaan sodan syistä ja seuraamuksista sekä
solidaarisuudesta.

Ihmiset eivät voi olla solidaarisia, jos yksilöillä yhteisössä ei ole lojaliteettia. Kausaalisuhteessa syyt ja seuraamukset on nähtävä yhtenä toisiinsa liittyvinä kokonaisuuksina.

Haavan lehdetkin havisevat syksyllä kun niillä on aikaa - kesällä ne tukevat lajinsa elämän jatkumista ja kasvua. Luonto ei ole
demokraattinen kun niiden toiminta ei muuta luontoa.

Kuinka solidaarisia lehdet ovat kasvuprosessissa ja pudonneina lehtinä? Mikä on kevään ja kesän lehtien tehtävä ja kasvun/elämän jatkajana? Siitä on myös kysymys ihmiselämässä ja -yhteisöissä.

Toimituksen poiminnat