Heikki K. Auvinen Kestävän kehityksen kriitikko

Oppia ikä kaikki suomalaisessa koulutuksessa

Jos joku haluaa puhua koulutuksesta, sen pitäisi olla viisasta.  Lähetekeskustelu eduskunnassa, otsikot valtakunnan suurissa medioissa ja sosiaalisen median erilaislla sivuilla kertovat omaa kieltään asian moniulotteisuudesta.  Koulutuksesta on vaikea löytää yhtä totuutta, jota voisi totuutena kertoa kaikille.    

Jotta keskustelu vaikuttaisi viisaalta, sillä täytyy olla tavoitteet ja keinot, kuin myös kriteerit, joilla tavoitteiden saavuttamista arvioidaan.  Nykyisessä maailmassa on kirjoitettu koulutuksen kehittämisestä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen yhtä paljon kuin koko opetuksen historian aikana yhteensä. OLisiko Neuvostoliitto hajonnut jos koulussa olisi opetettu asiat toisin?

Eräänlaisen sysnteesinä voidaan sanoa, että opettamiseen ja oppimiseen liittyvä talo rakentuu neljälle kivijalle.  Ensimmäinen on koulutuspolitiikka ja sen tavoitteet.  Toinen liittyy opetettaviin sisältöihin ja valmiuksiin, opetussuunnitelmiin. Kolmas liittyy niihin keinoihin, joilla varmistetaan opetuksen meneminen perille eli opettajakoulutukseen.  Neljäs taas liittyy oppimistuloksien ja niiden vaikutusten arvioimiseen yhteiskunnan ja oppimisprosessiin osallistuvan yksilön kannalta. 

Jos suomalaista koulutuspolitiikkaa arvioidaan laajemmissa puitteissa, joissa minulla on ollut mahdollista olla mukana kansainvälisissä opetussektorin kehittämishankkeissa, voisin esittää suuntaa antavan arvioinnin suomalaisesta koulutuspolitiikasta  pidemmältäkin ajalta neljän strategisen opetussektorin osa-alueen nykytilan suhteen kuten kansanedustajat eilen esittivät omia näkemyksiään eduskunnassa: 

1. Koutuksen tavoitteet ja koulutuspolitiikka     - Suomen arvosana: Kiitettävä

2. Opetussisällöt elämänpituisena prosessina   - Suomen arvosana: Tyydyttävä

3. Muutoksen menetelmät ja niiden hallinta     - Suomen arvosana: Kiitettävä

4. Tuloksien saavuttamisen kokonaisarviointi   - Suomen arvosana: Hyvä 

Suomalaisen opetussektorin osaamisen arvointi voitaisiin tehdä myös käyttäen koulutuspoltiikan nykyterminologiaa, jolloin kaikki siihen osallistuvat voisivat tunnistaa omat terminsä ja asioiden kuvaamistapansa.  

Opetussektorin asioiden osaamisessa on kaksi ulottuvuutta: menneistä oppiminen nykyjärjestelmää uudistettaessa kotimaassa ja tämän osaamisen vienti muihin maihin eräänlaisena sosiaalisena pääomana.  Osa tästä osaamisesta voidaan myös realisoida myös kaupallisena palvelujen vientinä.  Sekä kotimaan toiminnoissa että viennissä tämä opetussektorin osaaminen (knowledge ja know-how) on ensin tuotteistettava, jotta saataisiin aikaan yhteinen kieli ja asioiden samanlainen ymmärtäminen ihmisten keskuudessa.   

Peruskoulu-uudistus oli yksi niitä ensimmäisiä uudistusprosesseja, jossa toiminnan sosiaalinen ulottuvuus oli tehtävien muutosten lähtökohtana.  Tämä todellisuus näkyi ja kuului eilen eduskunnassa oikeiston ja vasemminston yksimielisyytenä. Toinen asia, jossa Suomi koulureformeissaan on eronnut muista maista, on ollut edesmenneen opetusministeri Jaakko Itälän ajama opettajankoulutusuudistus osana peruskouluuudistusta 1970-luvulla.

Myös koulutuksen arvioinnissa Suomi on ollut yksi maailman kärkimaista. Arviointi yksilön omasta kasvu- ja kehitysprosessista liittyy niin olennaisena osana koulutuksen tasa-arvon toteutumiseen opetuksessa.  Vielä on paljon tekemistä avoimuuden parantamiseksi sekä itse oppimisprosessien arvioinnissa että niiden tuloksien hyödyntämisessä myöhemmissä yhteiskunnallisen elämän valintatilanteissa. 

Mitä tietoja ja taitoja pitäisi oppia on saanut osaamisprosessina vain tyydyttävän arvosanan Suomessa. Sokrates opetti ihmisille kadulla: "Tunne itsesi".   Hän ei ollut jäsenenä komiteoissa, muinaisen Kreikan edustajana silloisen maailman turuilla, vaan yritti saada ihmiset oivaltamaan ja käyttäämään omaa järkeään elämän ongelmatilanteissa.

Suomi teki oman tiensä kulkemista koskevan valinnan yli sata vuotta sitten julistautumalla itsenäiseksi.  Myös omalla tavallaan lokakuussa 1917 itsenäisyysjulistuksensa antaneen uuden Venäjän johto hyväksyi  Suomen itsenäisyysjulistuksen. Erilaiset naapurit alkoivat kehittyä eri tavoilla, vaikka olivat yhdessä niiden arvojen ja arvostusten ohjaamina mitä vallitsivat kansalaisten keskuudessa. 

Sadan vuoden yhdessäolo synnytti Suomeen maallisen tietoperinteen, johon Venäjän oma traditio ja rakenne loivat edellytykset.  Syntyi koululaitos ja sivistyselämä, joka oli oppimiskeskeinen ja painotti muitakin asioita kuin uskontoa.  Pietarin läheisyys ja Venäjän yhteiskunnallinen jälkeenjääneisyys oli mahdollisuus Suomelle oppimismielessä.  Suomeen syntyi oma talouselämä, jolla oli markkinat sekä kotimaassa että vieressä Luoteis-
Venäjällä.  Laukkuryssäinstituutio kääntyi päimvastaiseen suuntaan ja jatkui "salkkusuomalaisuutena" vielä Neuvostonkin aikana.

Tämän perinteen jatkamisesta on kyse nykyisessä koulutuspolitiikassa.  Kumpaa tietä haluamme kulkea  opetuksen uudistamisessa: onko valtion koulutettava miljoona suomalaista uudelleen vai annetaanko miljoonalle suomalaiselle mahdollisuus oppia asioita uudelleen.   Kohtalo jakaa korttipakan.  Koulu on instituutio, jossa saaduilla korteilla opitaan pelaamaan.  Tästä on kysymys myös tämän päivän valinnoissa opetuksen sisällöissä.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat