Heikki K. Auvinen Kestävän kehityksen kriitikko

Historian kirjoittamisesta Venäjällä

Sotshin olympialaisten avajaisiin oli Venäjän historiasta tehty näyttävä mediaesitys. On suuri asia, että vuoden 1991 tapahtumien jälkeen Venäjä on löytänyt historiansa uudelleen.  Kuinka se kirjoitetaan -
päivitetäänkö Nestorin kronikkaa vai kirjoitetaanko se muualla maailmassa käytetyillä mentelmillä?

Oliko Sotshin kavalkadi esitys Venäjän valtion synnystä vai tarina venäläisyyden ja venäläisen kultuurin syynnystä, jota voi verrata Yhdysvaltojen ja amerikkalaisuuden tai Yhdistyneiden Kuningaskuntien ja brittiläisyyden syntyyn. Kumpaa tarkoitettiin jäi hieman epäselväksi.  

Siinä oli molempia elementtejä, kuten pitääkin. Huomioni kiinnittyi eityisesti video-osuuden soutajiin merellä. Keitä he olivat - tulijoita vai menijöitä? Historiansa aikana on ollut molempia. Venäjän muodostumisessa poliittiseksi järjestelmäksi ulkopuolisilla tahoilla ja ideoilla on ollut suuri rooli tuossa kehityksessä. 

Kansakunnalla, jolla on yhteinen tietoisuus synnystään ja historiallisesta tehtävästään, tämä tietoisuus siirtyy perintönä kultuurin ja kavatuksen kautta jälkipolville.  Jos arvojen muodostuminen ja välittyminen ovat liian johdettuja eivätkä perustu jäsenten ja ulkomaailman kanssa tapahtuvaan vuorovaitukseen, silloin tapahtuu historiallinen vääryys. Historiallista vääryyttä ei voida poistaa, se vain on olemassa.

Historiallinen vääryys poistuu, kun ihmisten mielet täyttyvät tietoisuudella uusista mahdollisuuksista. Toteutuessaan nämä uudet mahdollisuudet yhdistävät ihmisiä, ihmisyhteisöjä ja kansakuntia.  Historiaa ei voi valikoivasti suunnitella.  Menneisyyden kanssa yhdessä eläminen alkaa ihmismielestä. 

Historiaa kirjoitetaan, jotta oppisimme siitä jotakin tulevaisuuttamme varten. Mustanmeren ja Euroopan/Euraasian aroalueilla asuneet kansat erosivat pohjoisista metsävyökkeen kansoista. Kyky vuorovaikutukseen muodostui tärkeimmäksi tekijäksi kansakuntien kehittymiselle mennisyydessä. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

Hyvä Heikki K. Auvinen,

"Kansakunnalla, jolla on yhteinen tietoisuus synnystään ja historiallisesta tehtävästään, tämä tietoisuus siirtyy perintönä kulttuurin ja kasvatuksen kautta jälkipolville."

Tähän päätelmään olen elämän aikana päätynyt: yhteinen tietoisuus kansakunnan synnystä on mahdollinen ja toivottava; tietoisuus kansakunnan historiallisesta tehtävästä on monimielinen ja -arvoinen. Esim. rakastamani ja arvostamani kirjailija Dostojevski näki Venäjän tehtävänä maailman pelastamisen. Ehkä tämä Dostojevskin näky vähitellen kehittyi ja muuntui maailman valloittamiseksi, joka oli muutaman tsaarin ja Leninin sekä Stalinin unelma, joka näyttää edelleen periytyneen KGBn vakoojaksi jo nuorena halunneelle gaspadin Putinille.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Venäjä kokee olevansa Itä-Rooman seuraajavaltio ja oikean kristinuskon puolustaja. Itse asiassahan kommunismia kokeiltiin jo Bysantissa.

Käyttäjän heikki1k2auvinen kuva
Heikki K. Auvinen

Tsarismin aikana ei ollut vuorovaikutusta eliitin ja kansan välillä. Venäläinen kansainvälisiin mittoihin kasvanut kirjallisuus alkoi Sergei Aksakovista 1800-luvun alkupuolella jatkuen 1917 saakka.

Tuohon suurten sielujen voittokulkuun on myös liitettävä silkkinauhalla Maxim Gorky ja myös muita 1917 jälkeenkin. Gorkylla oli maansa pelastajan avaimet NL:ssa, mutta kun ovet sulkeutuivat ulkomaailmaan, avaimia ja ei enää tarvittu.

Historian perinnöstä voi myös kiistellä. Vuoden 1991 jälkeen venäläisten ja ukrainalaisten välille on kehkeytynyt myös kiista siitä onko Gogol ukrainalainen vai venäläinen kirjailija. Gogolilla ei ole nuoruutta - hän on aina ollut venäläinen.

Jotakin samankaltaisuutta tämän päivän tilanteeseen Krimillä.

Toimituksen poiminnat